Joopas eipäs

Meilläpäin on näemmä kehitetty uusi taitolaji. Onkohan joku kommunikaatiotukos ilmassa tms., kun väitellään kiihkeästi asiasta, josta molemmat on samaa mieltä. Tällä kertaa se tuli havaittua, kun Lauri toi kaupasta sekä "normi"kaakaota että sitä ihan oikeaa kaakaota. Pikaisen hintavertailun jälkeen väittely tuli siitä, onko niiden hinta loppujen lopuksi sama ja kun asia oli selitetty vähintään kymmenen kertaa eri tavoin, pääsimme lopputulokseen, että se on. Näin me tekniikan ylioppilaat... No kuitenkin, jos (ja kun) aito kaakao osoittautuu paremmaksi makuelämykseksi kuin perushöttö, siirrymme luultavasti siihen. Sikäli kiva, ettei mulla ole mitään tarvetta maksaa siitä, että joku sekoittaa valmiiksi 1/5 kaakaota ja 4/5 sokeria, puhumattakaan lisäaineista ja esimerkiksi suolasta (mitä suola tekee kaakaossa, häh?), kun voin itse omassa kupissani sekoittaa just sen verran sokeria ja kaakaota kuin haluan.

Kaakaon lisäksi oon havainnut (positiivisen?) muutoksen itsessäni yleisestikin, koska nykyään kaikenlaiset einekset ja muut lisäainepainotteiset möhät ei oikein maistu. Vielä tärkeämpi ekologinen muutos lienee siinä, että olen aivan totaalisen ja täysin kyllästynyt jauhelihaan. Oon 100 % valmis hylkäämään mössätyn naudan sillä sekunnilla, kun soijarouheesta saa vähän inhimillisemmän makuista. Asiaan liittyvä tutkimustyö on meneillään parhaillaankin, kun rouhe turpoaa iloisesti kasvisliemessä (no joo, siinä kuutiossa on lisäaineita) ja saa sitten seurakseen PS-kaupasta ostettua ah-niin-hyvää tomaattikastiketta. Lauri luonnollisesti jupisee kaiken maailman ekohippivillityksistä, mutta hähää, samaa ruokaa se joutuu syömään. Uskoisin kyllä, että tuosta tulee varsin mallikelpoinen ruoka, toivotaan parasta. Turpoilua odotellessa pitäisi vissiin jatkaa tenttiinlukua, jota oon muka-aktiivisesti tehnyt koko päivän (ja piti tehdä jo eilen). Pikkuhiljaa pitäisi edetä, ettei mene ihan hänekseen koko tentti.

Kohta taas loma

Heha. Aktiivista tämä bloggaaminen :)

Aika jännä lukea viimeisimpiä (tai ensimmäisiä, sama asia) kirjoituksia ja huomata, miten samassa tilanteessa olen taas. Lasken päiviä viimeisten tenttien loppumiseen ja lyhyeen, mutta sitäkin antoisampaan lomaan. Kevät ei ollutkaan ihan niin helppo kuin kuvittelin. Muutamat terveydelliset tökkimiset (muun muassa tuo rakas ranteeni, josta tällä hetkellä tutkitaan rannekanavan ahtaumaa) yhdistettynä henkilökohtaiseen helvettiin yliopiston kurssien muodossa meinasivat viedä meikäläisen hermoromahduksen väärälle puolelle. Parisuhdekin on jollain patenttiratkaisulla pysynyt kasassa koko kevään (kun ensin koko syksyn lupailin itselleni, että keväällä se voi paremmin) ja kohta sitä pitäisi alkaa parsimaan kasaan. Toivon todella TODELLA paljon, ettei ikinä enää tarvitse joutua tähän myllytykseen. Koko vuosi on ollut kamala.

Astmakin kiukuttelee taas, mutta mitäpä voisi siitepölyaikana edes odottaa. Ajatus aerobisesta liikunnasta tai edes punttitunnista tuntuu täysin ylivoimaiselta, kun kädet täristen ja hengästyneenä ISTUN SOHVALLA. Aika surkuhupaisaa. No, lisäsin eilen vähän kortisonia ja ensi viikolla on onneksi lääkäri, voin kysyä vähän helppiä tähän tilanteeseen. Kaikenlaisia mömmöjähän kämpästä löytyy, mutta kun nenä ei vuoda, tuntuu hölmöltä syödä lisää allergialääkkeitä. Sitä aerobista liikuntaa kyllä pitäisi harrastaa, koska se kehittää keuhkoja ja loppujen lopuksi auttaa tähän tilanteeseen. Tuntuu vaan, että nyt ei kyllä kykene. Heti pahimman ahdistelun jälkeen lupaan kuitenkin pyhästi itselleni alkaa liikkumaan kunnolla, ettei ensi kevät ole näin paha.

Jotain positiivistakin elämästä sentään löytyy. Ranne ei ole enää IHAN rikki ja sillä voi neuloa. Olen nyt kahtena iltana neulonut 10 cm Nalle-langasta tehtyä paitaani ja se on jo melkoinen saavutus. Eilen sain takakappaleen jopa valmiiksi. Enää kolme suunnilleen samanlaista kappaletta jäljellä, jee. Ihan vähän ehkä kyllästyttää neuloa tuhat kerrosta ja saada aikaan kolme senttiä valmista pintaa... Eilen aloin jo vähän arvailla, miten yksi kerrassaan ihana Nalle-paksuisesta langasta tehtävä huppari taipuu johonkin huomattavasti paksumpaan lankaan, kuten vaikka Isoveljeen. Kaipa se taipuu, kun mallitilkun tiheyden ja ohjetiheyden perusteella tekee laskelmia.

Lomalomalomalomalomaloma!!!

Se olis nyt niinkus loma. Viimeinen työpäivä oli toissapäivänä ja sen jälkeen ollaan keskitytty niin tehokkaasti LEPÄÄMISEEN, että kaikki muu aktiviteetti sukkien neulomista lukuun ottamatta on jäänyt väliin. Kahtena aamuna ollaan noustu puoliltapäivin ilman herätyskelloa ja voi että se onki mahtavaa, kun ei ole kiire kertakaikkiaan mihinkään. Loma alkoi vielä parhaalla mahdollisella tavalla eli kandityön palautuksella tarkastukseen. Eipä tarvi siitäkään enää huolehtia. Ainoa epävarma tekijä on biomolekyylikurssin toinen välikoe, joka saattaa mennä uusintaan heti tammikuulla, ellei tiistain tuhertaminen ottanut tulta alleen. Toivotaan nyt silti parasta.

Lomalla onkin tiedossa melkosta ryöpytystä. Nyt ollaan anoppilassa, tiistaina palataan kotosalle ja vietetään aatto isän puolen perheen ja puoliäitin vanhempien seurassa (pakkoruotsi hyötykäyttöön, wää x( ) ja perjantaina lähdetään huristamaan mummolaan susirajan taakse anoppilan autolla. Onneksi on neljä kuskia, niin 10 tunnin ajo ei tunnu NIIN pahalta. Junaliputkin meillä oli, mutta jos bensakulut on kolmasosa junalippujen hinnasta, niin hulluahan se olis tukea kiskurihintaista veeärrää. Neljällä hengellä autoilun ekolookisuuskin on jo aika hyvä, kun juuri enempää siihen hoppaan ei kyytiin mahtuiskaan. Rovaniemeltä tyrkätään takas juuri ennen uuttavuotta ja heti vuodenvaihteessa tuleekin mieluista seuraa Lahden suunnalta. Luvassa puolivuotisannos pleikkaa, leffoja ja täydellistä löysäilyä. Tekeekin hyvää pitkästä aikaa. Eikä suotta unohdeta lopputiliä ja alennusmyyntejä, joista ajattelin hommata ekat vaatteet sitten elokuun (paria paitaa ja UFFin housuja lukuunottamatta). Samoista aleista myös tiskikone saattaisi jo löytää tiensä matalaan majaamme. Eli tekemistä on paljon ja aikaa vähän. Koska kaikki tekeminen on kuitenki jättikivaa eikä vieläkään ole mihinkään kiire, niin mikäs tässä ollessa :)

Sukkaprojekti etenee siedettävästi. Melkeen yks kappale miesten sukkaa on valmis kaikkine purkamisineen ja just aloitin oman pinkin palmikkosukkani. Pikkusen vajaa kolme viikkoa on aikaa taikoa parit valmiiksi, eiköhän se tästä. Rovaniemen reissun aikanakin saattaa muutama tunti (n. 16) päivässä kulua neulomiseen. Mummolassa on aina kiva opetella uusia neulontajuttuja. Tällä kertaa pitää oppia mummon lapintöppösen ohje, jonka jo kerran opin ja unohdin. Töppönen jäi pääsiäiseltä hyvin kesken, koska unohdin lahjakkaasti ja täydellisesti, miten jatkaa. Ei siinä mitään, jos unohtaisi sellaisen, mitä ei ole kertaakaan ite vielä tehnyt ja ohje on vaan päässä, mutta kun varren ainaoikean kääntelyt ja silmukansiirrotkin on niin hienosti hukassa, että hohhoi. Tällä kertaa kynä ja paperia messiin, että saa mummon tietotaidon jatkumaan. Ite kun mummo ei kauheasti voi eikä jaksa neuloa enää.

Pieni ihminen on kovin väsynyt

Että se on hienoa aloittaa työviikko nohevalla univelalla. Viikonloppuna tuli nukuttua pitkään ja hartaasti, joten eihän eilen voinut mennä ajoissa nukkuun. Ja kun työpäivä alkoi poikkeuksellisesti jo kasilta, piti herätäkin jo puoli seiskalta. Koska en ikinä osaa olla ajoissa aamuaikaan, tyypilliseen tapaani pikkupaniikissa revin vaatteita päälle ja singahdin ovesta ulos. Harmi, että työpaikalle vietävät tortut jäivät sujuvasti jääkaappiin. No, ehkä ne huomenna ehtii matkaan.
Koska Laurin nuorempi (ja nätimpi) versio oli viikonloppuna kylässä, tenttilukemiset jäi aika tehokkaasti väliin. Torstaina olevaan kohtuuveemäiseen molekyylibilsan tenttiin on siis melkoinen määrä luettavaa. Sitten onkin vajaa viikko aikaa tahkota biomolekyylien asiat, jotta siitäkin tentistä selviää enemmän tai vähemmän hengissä. Suotavaa olis päästä läpi. Wää. Lukutahtia saattaa vähän hidastaa Helsingin koiranäyttely, johon mennään harjoittelemaan hengissäpysymistä (eli testaamaan koira-allergian olemassaoloa) ja ihailemaan kiinannahkiaisia. Ihania nakukoiria <3 Johonkin rakoon pitäisi vielä kitistää kandityön seminaarin kirjoitus, eikä varmaan haittais harjoitella sen esitystäkin vähän. Onneksi kahden viikon päästä kaikki kökkö on jo menneen talven lumia.
Ihan päin mäntyjä ei kuitenkaan mene. Ranne on jo vähän parempi pitkälti torstaina hankitun lastatyyppisen rannetuen ansiosta. Sen kans voi jopa neuloa! :) Nyt onkin vaiheessa vaan kolme villapaitaa ja ajatusasteella kahdet sukat, jotka pitäis olla valmiina vähän vuodenvaihteen jälkeen. Perussukathan huiskii parissa illassa, mutta tuollaiset pintaneule/palmikko/pitsihässäkät saattavat ottaa hetken kauemmin. Luvassa on siis jättiannos neulontaterapiaa joululomalla. Muikeaa.
Vielä hienompi uutinen on, että tammikuusta eteenpäin meän (lue: Laurin) tiskiurakat pienenee huomattavasti. Ajateltiin nimittäin sijoittaa mun lomarahat ja osa lopputilistä astianpesukoneeseen! Tässähän alkaa tuntea ittensä jo ihan porvariksi, kun kämpässä on oma pyykinpesukone ja tiskikone, puhumattakaan Mokkamaisterista. Toisaalta nykyinen tiskitahti on melko infernaalinen jo kahdella ihmisellä ja allekirjoittaneen hienoisten kiireiden takia homma kaatuu paremman puoliskon harteille, joten ostos on varmaan ihan fiksu. Ja kun naapureillakin on, niin pitäähän meilläkin :) (no ei vaan).
Nyt vois ottaa lyhyen tähtäimen suunnitelmaksi suunnistaa kahvimaatille ja pitää pienet kalvosulkeiset laten kanssa. Kandityön tiivistelmä vois vaikka kirjoittautua alitajunnassa valmiiksi sillä aikaa, että senkin sais naputeltua paperille.

Öpöö

Joo, on se jännää, kun nyt aloitin taas bloggaamisen, enkä sitten bloggaa :D Jep, näin se homma hoidetaan.

No, mitäpä meille kuuluu? Kandityöhän ihan oikeasti valmistuu kaikesta haistapaskasta huolimatta. Töitä on jäljellä reilu kaksi viikkoa ja siihen mahtuu yksi tentti, yksi välikoe, yksi kandidaatintyöseminaari (10 minuuttia puhetta, ei tahdo) ja erinäisiä hajoamisia. Mutta. Sitten se on ohi ja olen vapaa kuin taivaan lintu, ainakin kaks viikkoa. Sitten se paska jatkuu taas. Kandityön absolute deadline on viikko 1 tulevaa vuotta. Ja sitten on vielä kypsyysnäyte. Mutta. Sitten se loppuu taas. Ei kandityötä ja ennen kaikkea, ei töitä. Olen vain normaali kahdessa yliopistossa opiskeleva, enkä hajota itseäni yrittämällä olla samalla työssäkäyvä opinnäytetyön kirjoittaja. Elämässä voi olla onnea. Ehkä. Ja jos joku pälliaivo vielä päästäisi mut enkun jatkokurssille, voisin olla 1.6.2009 Tekniikan Kandidaatti. Huimaa. Vaan kun ei. Voi haistakaa nyt home koko valtiovalta ja yliopisto ja Kielikeskus ja kaikki laiskat paskat viidennensadannen vuoden opiskelijat, jotka tulette kolmellatuhannella opintopisteellänne ja kävelette kaikkien yli. Kyllä sitä jaksetaan läpistä, että "teidän täytyy suorittaa tämä tutkinto, ette te voi pitkittää sitä, ette te voi käydä di-opintoja ja kandiopintoja limittäin, tehkää se tutkinto jäkä jäkä plaaplaa" ja sitten siellä pakollisissa opinnoissa on se yksi kurssi, johon pääsee suoraan opintopistemäärällä ja vastassa on ne "moi mulla on 320 opintopistettä ja tää on mun vika kurssi, nännännää". Jep. Joten hyvässä lykyssä pääsen kurssille, jonka luentoaika on niin epäinhimillinen, että dippavaiheen kermaperseet eivät voi tulla sinne. No, sittenhän sekin on ohi.

Ja jottei elämä olisi liian helppoa, oikean ranteen jännetuppi sanoo irti sopimustaan juuri oikealla hetkellä. Tiikeribalsamilla ja sideharsolla tätäkin kirjoitetaan, koska kunnon työntekijähän EI jää sairaslomalle kaksi viikkoa ennen töiden loppua. Tai lähinnä ei siksi jää, että työkaverit voisivat katsoa pahalla, etten kykene työpaikalle, mutta käyn luennoilla ja kirjoittamassa tenttejä tuossa yläkerrassa. Hee :D Joten sinnitellään nyt se pari viikkoa, sitten sekin on ohi. Olen tosin käsityökiellossa ja sekös vituttaa kuin pientä oravaa. Lauri kielsi :( Onhan se totta, että jos en pysty avaamaan ovea tai kantamaan tarjotinta ilman irvistystä, neulominen voi olla väärä ratkaisu. Plus haluan tehdä lapintöppöseni valmiiksi mummolassa 3,5 viikon päästä, joten yritetään nyt ehjätä tuo ranne ennen sitä. Astma sentään ei irvistele, kerrankin. Nyt, kun olen kaksi kuukautta napsinut astmalääkkeitä suun kautta ja kiskonut neljä kuukautta kortisonia kahdesti päivässä, PEF lähentelee jo neljääsataa. Ei se vieläkään ole normaali-ihmisen lukemissa, mutta huomattavasti parempi kuin se 250 kesällä ilman lääkkeitä Freetun ollessa kotona. Haittana mainittakoon, etten saa enää luovuttaa verta. Ja olisin päässyt luuydinluovuttatutkimuksiin, mutta siitäkin lyötiin ovi kiinni nenän edessä heti, kun selvisi, että olen keskivaikeasti astmaattinen. Julmaa on elämä.

Ja mitä Freetuun tulee, murusta tuli isi! Viime viikolla syntyi kolme kaunista lasta, joista tytöt ovat äitin värisiä ja poika Freetun värinen. Voiko näin käydä muutenkin kuin piirretyissä :D Herra itse on jo jatkanut reissuaan seuraavan tytön luo, toivottavasti suloisten lapsien taival jatkuu onnekkaana. Sitten onkin isivelvollisuudet hoidettu ja olisi edessä lopullisen uuden kodin hankinta. Vieläkin yllätän itseni välillä pohtimasta, voisiko ehkä sittenkin ottaa pojan vielä kotiin, mutta eihän siitä mitään tule. Viime reissu kasvattajalla kesti puoli tuntia ja päätyi kohtauslääkkeisiin, kun olin jo tukossa. Olen jo alkanut sisäistää ajatusta lemmikittömästä elämästä, joka lienee edessä, kun Pyrosta aika jättää. Viime messureissu Pyron kanssakin päättyi raastavaan ihottumaan ja kutinaan, kuten kaikki muutkin käsittelyt viimeisen puolen vuoden aikana. Onneksi Pyro ei vielä käy keuhkoihin, onpahan edes jotain nelijalkaista iloa elämässä. Ehkä otan seuraavaksi kalan. Tai käärmeen. Tai karvattoman rotan. Tai luovutan ja hyväksyn, ettei karvaton rumilus korvaa pehmopalloeläintä ja etten voi enää ikinä työntää nenääni eläimen turkkiin ja hengittää sitä ilman takaraivossa jumittavaa pelkoa astmakohtauksesta. C'est la vie. Julmaa paskaa.

Ja nyt tää menis kahville. Käsi on pipi.

Alkujuttuja

Tjaha.

Pitkästä aikaa alan taas pitää blogia. Tuntuu kieltämättä vähän hassulta, edellisestä aktiivisesta postista kun on epäilyttävän kauan aikaa.

Lontoo-paniikki alkaa iskeä pahanlaisesti. Tahtoisi ja pakata ja miettiä mitä tulee mukaan, pakata uudelleen ja miettiä uudelleen. Ensi viikolla taitaa olla jo aikamoinen paniikki, kun aika loppuu eikä mikään ole valmiina vieläkään. Luultavasti vielä torstai-iltana kaivan tavaraa kaapeista, laitan laukkuun, otan pois ja teen saman uudelleen. Eihän tää matkustus ikinä ole helppoa...

Testitesti