Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet jotain aivan uskomatonta aivolöllöaikaa. Harkkatyöt ovat roikkuneet rästissä eikä mitään ole kerta kaikkiaan saanut aikaan. Ronjan kanssa olen puuhastellut päämäärättömästi ja neulontakin on jäänyt vähiin. Mihin mä sitten käytän kaiken aikani? Yksi saamattomuuden piru on tuo pahapaha Naamakirja kaikkine kivoine peleineen. Suorastaan hävettää, miten paljon siellä saa ihminen kulutettua aikaansa tekemättä oikeastaan mitään. "Jee, uudelleenjärjestelin mun farmin!" "Pitää vielä laittaa ruoat tulemaan ja pellot kasvamaan!" Lauri kattelee vierestä, että idioottihan tuo on...
Onneksi Ronja onnistui viikolla tekemään koiranpennulle tyypilliseen armottomaan tapaan selväksi, että nyt akka pylly ylös sohvalta ja ulos! Sijaiskärsijäksi joutui päiväpeitto, jota koristaa parina tylsänä päivänä työstetty reikä. En siis väitä, ettäkö Ronsu olisi jätetty yksinään koristamaan huoneen nurkkaa, koska sen kanssa on kyllä leikitty ja "pentu kuluttaa energiaansa pääasiassa leikkimällä". Sokeus vain on päässyt iskemään siinä, ettei Ronja ole enää se pieni nyytti, joka puoli tuntia lelujen ja meidän kanssa peuhattuaan nukkuisi taas muutaman tunnin tyytyväisenä. Siispä laajensimme Ronjan liikuntaa päivittäiseen kävelyyn ympäri Hervantaa ja lähimaastoja. Enpä olisi uskonut, että tämän betonilähiön sisälläkin onnistuu pääsemään keskelle puita. Vielä mukavampi yllätys oli, että läheisissä metsissä samoilee ilmeisen paljon porukkaa, koska valmiita polkuja löytyy suoraan läheisille pikkujärville. Omillekin hermoille on tehnyt yllättävän hyvää vain kävellä ja katsella lumisia puita ja pientä iloista espanjanlumipallokoiraa. Kuvasatoa tarttui mukaan perjantaina, kun osuimme sopivasti keskelle hienoa auringonlaskua.
Keskellä Hervantaa
Lumipallokoira vähän vähemmän lumisena.
Pieni polku aivan maantien vieressä.
Tänään ei lähdetty kävelemään, vaan tehtiin tiukasti kouluhommia (ja katsottiin yksi Harry Potter siinä sivussa). Ajattelin hyödyntää Ronjaan varastoitunutta (potentiaali)energiaa pieneen aksutreenailuun. Mielessä on mietityttänyt jo jonkun aikaa, ymmärtääkö pallero muka oikeasti takaakierron idean vai paineleeko vaan sokeasti lelujen perässä. Asia selvinnee, kun haastetta vähän lisätään. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti